Tiedätkö sen tunteen, kun kohtaat monen vuoden jälkeen ystävän ja juttu jatkuu siitä samasta, mihin viimeksi jäätiin. Sen saman fiiliksen koin nyt, kun pitkän tauon jälkeen tartuin kynään ja kirjoitin pulinan kummallisesta vuodesta.
Cortina Trail 2018
"Toi Cortinan 48K ja +2600 metriä, aikaa 12 tuntia, voi olla vähän tiukka tai sitten pitää alkaa treenaamaan ihan tosissaan", olin kirjoittanut meidän Hommas UltraTrailRunners ryhmän keskusteluun 17.7.2017. Tuolloin oli kulunut vajaa kaksi vuorokautta siitä, kun olin juossut maaliin NUTS Pallas-Hetta 55K kisassa.
Se oli hetken kesä
Viime yönä siirrettiin kellot virallisesti talviaikaan. Pari päivää sitten saimme nauttia myös tulevan talven ensilumista. Nyt ulkona on tasaisen harmaata ja vesisade sulattaa pihaltamme viimeisiä lumikasoja. Yritän olla harmittelemasta näitä nyt vallitsevia kelejä, koska olen optimisti ja uskon, että saamme vielä nauttia upeasta talvesta ihan riittämiin. Sitä paitsi, olihan meillä ihan mahtava kesä, edes sen pienen hetken ja retken ajan.
55 + kilometriä Lapin taikaa
Kaksi viikkoa on jo vierähtänyt siitä, kun starttasin elämäni ensimmäiseen ultramatkan mitat täyttävään polkujuoksukisaan Tunturi-Lapissa.
Muisteloita kisapaniikin torjumiseen
Pojat ovat vakuutelleet moneen kertaan, että jos olen jaksanut hiihtä viikon aikana Norjassa yhteensä 40 tuntia ylämäkeen ei minulla pitäisi olla suurempia ongelmia selvitä maaliin huomenna klo 12 starttaavassa NUTS Ylläs-Pallas 55k polkujuoksukisassa.
Kesäkauden avaus
Tuntuihan se kieltämättä hieman hölmöltä, että olimme juuri palanneet viikonloppureissusta Oslosta, nukkuneet kaksi yötä omassa sängyssä ja taas pakkasimme kamppeita suunnataksemme takaisin minnekäs muualle kuin Norjaan.
Polkuseikkailu Holmenkollenilla
Nyt ollaan matkalla juhannuksen viettoon ja tässä autossa istuessa on loistava hetki palata alkukesän tunnelmiin eli siis Norjaan!
Pulina numero 12
Kaksi kuukautta uudessa blogikodissa on takana. Täytyy sanoa, että menipä se nopeasti. Olen julkaissut ensimmäisen kuukauden aikana 11 pulinaa. Tämä on pulina numero 12.
Kummallinen kevät
Kulunut kevät on ollut kummallinen, monessakin mielessä. Niin säässä kuin työelämässäni on tapahtunut nopeita suunnan muutoksia.
Polkupulinoita Bodomilta
Huh, nyt on mukavan hengästynyt olo. Ei pelkästä viime päivien juoksemisesta vaan kaikesta siitä, mitä olemme saaneet kokea viime viikkojen kuluessa Bodom Trail -polkujuoksutapahtuman parissa.
Parklife
Neljän päivän lomaan Lontoossa mahtui paljon puistoja, vähän shoppailua, ihania herkutteluhetkiä sekä sukkulointia ihmisvilinässä nähtävyydeltä toiselle. Kyllä, haluan tuonne myös vielä joskus uudestaan ja silloinkin aion ammentaa energiaa elämään puistoista.
Kamasäätöä ja säädä kamoja
Puhutaanko teilläkin paljon ja ympäri vuoden hiihtokamppeista? Täällä kamasäätö on taas kuumimmillaan, kun Norjan reissun jäljiltä tuli vähän kaikenlaista säädettävää kamoihin.
Storfjellet – lasku vasten auringonsiltaa
Tänään on muistojen torstai. En haluaisi uskoa, että siitä on jo viikko, kun tuuli, pakkanen ja aurinko tervehtivät meitä Storfjelletillä.
Rivtind – sinne ja takaisin
Kävittekö huipulla, eräs hiihtoystäväni kysäisee. No emme ihan, jäimme 50 metriä topista, vastaan. Eli kävitte, hän jatkaa. Katson hetken aikaa tien toisella puolella kaukaisuudessa näkyvää Rivtindiä. Huh, me siis todella olimme siellä tai sen 50 metriä huipputörön alapuolella.
Tirsk på tirsdag
Jos olisimme tienneet mikä keli ylhäällä meitä odottaa, olisimme ehkä kääntyneet takaisin sinisen taivaan kohdalla. Toisaalta nyt on mukava muistella päivän tunnelmia mökin lämmössä.
Virvon varvon -terveiset Narvikista
Ulkona sataa lunta ja tunnelma norjalaisessa kalastushytissä on ihanan levollinen. Perjantaista lauantaihin, Etelä-Suomesta Pohjois-Norjan Lavangenin vuonon rantaan tehty ajomatka tuntuu nyt melko kaukaiselta.
Kun tänään lähden
"Kun tänään lähden otan mukaan mitä tarvitsen..."
Tärkeämpää kuin se, että muistinko pakata juuri sen lempipaitani matkaan mukaan, on ystävät, joiden kanssa lähden tänään matkaa tekemään.
Uusi viikko, uudet kujeet ja uusi blogi!
Välillä elämässä on vastoinkäymisiä, mutta niin kauan kuin niistä selviää hengissä, kannattaa pyrkiä tekemään asioita, joista nauttii. Tervetuloa seuramaan pulinoitani uudistuneessa blogissani!
Riko rajojasi ja lähde yhteislenkille
Bodom Trail järjesti toissailtana yhteislenkin 5.5. juostavalle Bodom Night Trail -kisareitille. Niinpä minäkin päätin lähteä pitkästä aikaa ulkoiluttamaan tossujani isommassa porukassa. Samalla siitä tuli lenkki, joka sai minut rikkomaan omia rajojani monessakin mielessä, mutta joka saa minut hymyilemään entistä leveämmin vielä tänäänkin.