Bodom Trail järjesti toissailtana yhteislenkin 5.5. juostavalle Bodom Night Trail -kisareitille. Niinpä minäkin päätin lähteä pitkästä aikaa ulkoiluttamaan tossujani isommassa porukassa. Samalla siitä tuli lenkki, joka sai minut rikkomaan omia rajojani monessakin mielessä, mutta joka saa minut hymyilemään entistä leveämmin vielä tänäänkin.
Viime aikoina olen viihtynyt lenkkipoluilla enemmän yksin tai en ollenkaan, ainakaan juosten. Monien silmissä olen varmaan juossut paljon, mutta kun samassa taloudessa asustaa 134 km ultramatkalle tähtäävä juoksija, tuntuu, että minusta on tullut se meidän perheen sohvaperuna. No tämä ei varmasti pidä paikkaansa, mutta pienestä motivaation puutoksesta olen juoksemisen suhteen kärsinyt, johon helmi- ja maaliskuun jäisillä poluilla on varmasti ollut oma osuutensa. Näinpä päätin, että lähden kokeilemaan, miten jalka nousee yhteislenkillä vaikka edellisestä 10 kilometrin juoksulenkistä on aikaa.
Yleensä pyrin ajoittamaan urheilemisen alkuiltaan, koska olen ajatellut, ettei myöhään illalla treenaaminen sovi minulle tai ainakin sotkee nukkumisrytmin. Toissailtana huomasin sitovani juoksukenkien nauhoja kahdeksan aikaan Pirttimäen parkkipaikalla. Mukava havainto oli se, että en lopulta edes ajatellut monelta olisin takaisin kotona ja pää tyynyssä. Tykkään pitää kiinni melko säännöllisestä vuorokausirytmistä, mutta tästä lähtien jos on houkuttelevaa treeniseuraa tarjolla, niin todistettavasti arkielämäni ei mene rikki siitä, että joskus annan hikipisaroiden lentää iltamyöhään. Lisäksi seuraavana aamuna jaksoin myös nousta lähes normaaliin aikaan. Nukkumista häiritsi vain unissaan haukkuva koira ja aamuyöstä kiljuva näläntunne, koska yksi keitetty kananmuna ei ehkä ollut ihan riittävä iltaruoka tuon lenkin jälkeen.
Entä sitten juokseminen pimeän aikaan, kun päivän valoakin olisi tarjolla yllin kyllin? Talvihan on vihdoin taittunut valoisaan kevääseen ja matka kesää kohti on alkanut, niin kuka haluaa juosta pimeässä metsässä? Tätä muutamat naureskelivat eilen samalla, kun virittivät otsalamppuja päähän. Naurahdin itsekin, kun siinäkin on yksi asia, josta olen niin tiukasti pitänyt kevät- ja kesäaikaan kiinni. Se on lähes kuin laki, että pitää liikkuminen tulee ajoittaa niin paljon kuin mahdollista valoisaan aikaan ja kerätä energiaa päivänvalosta. Pimeässä juoksemisessa on kuitenkin oma viehätyksensä ja se jos mikä kehittää koordinaatiokykyä sekä tasapainoa, kun etenet otsalampun valossa kapeilla mutkittelevilla poluilla kivine ja kantoineen. Oman haasteensa toivat vielä osittain jäiset sekä kosteat ja mutaiset polkupätkät. Ja oi sitä nautintoa, kun hetkittäin tunsit juoksevasi kesäisen pehmeällä polulla ja loikkivasi kiveltä toiselle, jotka eivät olleetkaan enää jään peitossa.
Jos siis tuntuu, että lenkki yksin ei maistu tai kulje sitä vauhtia sekä matkaa kuin toivoisit, niin lähde juoksemaan porukassa vaikka se ei tuntuisikaan niin omalta jutulta. Voit todella yllättyä positiivisesti sekä samalla voit inspiroitua muista juoksijoista. Kymmenen kilometriä pimeillä poluilla meni ainakin mielessäni kevyemmin kuin yksikään lenkki tämän vuoden puolella. Ja mikä parasta, nyt minun tekee mieli taas lähteä juoksemaan niin yksin kuin porukassa!
Bodom Trail järjestää vielä yhteislenkkejä 19.4., 23.4. ja 27.4., mutta nämä ovat valoisan aikaan. Lisätiedot löytyvät Bodom Trail Facebook tapahtumista.
Jos mielesi tekee kokea Bodomin polut pimeän aikaan, vielä ehdit ilmoittautua mukaan Bodom Night -kisaan, joka juostaan perjantaina 5.5.2017. Lisätiedot tapahtumasta täältä.
Polkujuoksuterveisin,
Pulina S.
Pulina S. 
Mikään muu ei harmita niin paljon kuin se, että asuu liian kaukana.:( Bodomille olen kyllä tulossa kisaamaan, mutta lenkkien taki ei viitsi sinne asti ajella.
TykkääTykkää
Hei Susanna, no voihan harmi, mutta kiva, että pääset kuitenkin itse tapahtumaan mukaan:) Toivottavasti löydät kuitenkin oman asuinpaikkasi läheltä kivoja polkuja ja ehkä voisit sinne yrittää houkutella muuta porukkaa yhteislenkille? Terkuin, Pulina S.
TykkääTykkää