Huh, nyt on mukavan hengästynyt olo. Ei pelkästä viime päivien juoksemisesta vaan kaikesta siitä, mitä olemme saaneet kokea viime viikkojen kuluessa Bodom Trail -polkujuoksutapahtuman parissa. Olen onnekas päästessäni mukavan harrastuksen kautta kehittämään myös omaa osaamistani toimimalla sisällöntuottajana Nuuksio Classic Marathon ja nyt myös Bodom Trail -polkujuoksutapahtumissa. Ja mikä parasta, olen tässä hommassa tutustunut aivan mahtaviin ihmisiin sekä oppinut heiltä paljon niin viestinnästä, juoksemisesta kuin ihan vain elämästä. Lisäksi nämä tyypit ovat ihanasti kannustaneet minua tekemään omaa matkaani poluilla ja enhän sitten malttanut olla ottamatta osaa myös juoksijana tämän vuoden Bodom Trailiin.
Minulle iski suuri halu päästä vertaamaan juoksukuntoani vuoden takaiseen, vaikka poluilla ulkoiset tekijät voivat vaikuttaa herkemmin myös lopputulokseen jos verrataan sileällä maantiellä juostavia matkoja. Juokseminen on ollut kuluneen talven aikana tahmeaa, mutta onneksi Bodom Trailin yhteislenkit saivat taas juoksukipinän heräilemään. Lisäksi mahtavat aamujuoksut vappuviikonloppuna Lontoon Regent’s Parkin puistokujilla antoivat ihan uutta virtaa. Hetken mietin, että olisiko se sittenkin aika haastaa itsensä Bodomilla 21 kilometrin matkalle suunnittelemani 12 kilometrin sijaan ja päätin, että lopullinen päätös tapahtukoon juoksun aikana.
Fiilisten jakaminen ja juttujen postaaminen sosiaaliseen mediaan tempaisi kirjaimellisesti mukaansa perjantain Bodom Team -kisan täydellisessä ja aurinkoisessa tunnelmassa, että en olisi millään malttanut jättää pestiäni sekä ihania SoMe-tonttuja ja lähteä kotiin. Tiesin, että seuraavan päivän osalta oli enemmän kuin järkevää mennä hetkeksi lepäilemään. Kisakeskuksessa meno oli tilapäisesti hiljentynyt, kun kävelin ilta-auringon säteiden valaiseman kisakeskuksen läpi. Muutaman tunnin päästä siellä olisi taas täysi kuhina päällä. Järjen ääni huuteli, että nyt olisi aika lähteä kotia kohti ja totesin, että sitä vastaan oli nyt turha taistella. Historian ensimmäistä Bodom Night -kisaa ja pimenevään iltaan syttyviä valoteoksia en itse päässyt livenä kokemaan, mutta mukana olleiden kommentit ja kuvat kertoivat, että elämys oli ainutlaatuinen.
Lauantaipäivä alkoi yhtä kauniina kuin perjantai päättyi. Aurinko paistoi, lämpötila oli siinä +10 tietämillä aamu kahdeksan aikaan ja hetken pohdinnan jälkeen päädyin shortseihin pitkien trikoiden sijaan. Onneksi. Saavuimme kisakeskukseen vähän jälkeen yhdeksän ja siellä oli viimeiset kamasäädöt meneillään. Oma kenkävalintani oli tällä kertaa Salomonin S-lab Sense 6 SG. Lähdin liikkeelle aivan uusilla kengillä. Ne olivat vain olleet edellisen päivän SoMe-hommissa jalassa. Uhka vai mahdollisuus? Kenkä istui kuitenkin niin mukavan tuntuisesti jalkaan, enkä viitsinyt enempää spekuloida päätöstäni. Olin teipannut varmuudeksi jalkapohjistani kohdat, joista yhteislenkin testikengät olivat vähän hiertäneet. Tästä tulisi hyvä matka.
Starttasin kisaan kolmannesta lähtöryhmästä. Tarkoitukseni oli jäädä melko hännille, jotta voisin pitää itselleni alkuun sopivan rauhallisemman vauhdin. No hetken se onnistui, mutta melko nopeasti huomasin askelten kiiruhtavan sellaista tahtia, joka ei ollut ihan oman suunnitelmani mukainen. Toisaalta meno tuntui mukavalta, joten päätin olla tuijottamatta liikaa kellon lukemia ja antaa mennä. Alkulenkin juomapiste tulikin vastaan yllättävän nopeasti. Vilkaisin kelloa ja ajattelin olevani reilusti edellä viime vuoden aikaani. Otin vauhdissa vettä puolen litran juomapullooni. Lämmin keli taisi yllättää melko monet. Aurinko suorastaan paahtoi aukeilla paikoilla ja onneksi välillä pääsi sukeltamaan metsän varjoon. Sitten se kostautui, liian kova vauhti. Huomasin puuskuttavani melkoisesti. Pari kertaa oli pakko pysähtyä ja vetää keuhkot kunnolla täyteen ilmaa ja puhaltaa liioitellusti ulos. Totesin, että 12 kilometriä olisi tänään minun matkani.
Olin ottanut mukaan yhden geelin ns. hätävaraksi ja otin sen käyttöön noin 9 kilometrin kohdalla. Hetken päästä juoksu lähti taas kulkemaan ja muistuttelin itseäni, että ei se ole niin vakavaa jos tavoitteeni alittaa edellisen vuoden aika ei täyttyisikään. Pääasia on, että nautin matkasta poluilla. Viimeisen ylämäen yritin juosta, mutta oli pakko taipua kävelyyn. 700 metriä ennen maalia sain itseni uskomaan, että nyt jos painaisin kaasua saattaisin vielä ehtiä ylittämään maaliviivan samassa ajassa kuin viime vuonna. Mutta mitä, olin katsonut viime vuoden aikana väärin ja onnistuin lopulta alittamaan sen 4 minuutilla 35 sekunnilla. Tämän voittajafiiliksen myötä palasin sunnuntaina SoMe-hommien pariin vähintään yhtä suurella innolla.
Nyt Bodom Trail -viikonlopun jälkeen on ollut ihana fiilistellä eri bloggaajien kirjoitusten myötä kisatapahtumia. Lisäksi olen onnistuneesti ottanut itseäni todenteolla niskasta kiinni ja olen kahtena aamuna tällä viikolla vetänyt juoksukamppeet päälle. Seuraava koitos onkin nimittäin sitten Bodom Trailin 12 kilometriä huomattavasti rankempi. Laskurin mukaan lennämme tasan 9 viikon, 1 päivän ja 16 tunnin päästä Rovaniemelle. Sieltä ajamme autolla Ylläkselle. Lauantaina 15.7.2017 klo 12 on edessä startti NUTS Ylläs Pallas 55 kilometrin polkujuoksumatkalle.
Polkujuoksusta tulen siis varmasti vielä pulisemaan tämän kevään aikana vielä lisää.
Toivottavasti pian myös pääsee jatkamaan juoksuja shortsit jalassa. Kyllähän se hullulta tuntuu vetäistä aamulla samat kamppeet päälle toukokuussa kuin joulukuussa.
XXX
Pulina S.
Juoksukuva: Karri Jalava/ Bodom Trail 2017
Pulina S. 