Olen odottanut sitä täydellistä kesän sadepäivää, jolloin tekisi mieli hypätä norjalaisen villapeiton alle, ottaa kuppi teetä ja pysähtyä fiilistelemään touko-kesäkuun vaihteen reissua minnekäs muualle kuin Norjan vuorille ja vuonoille. Pilvisiä, sateisia tuulisia tai muuten vaan kylmiä kesäpäiviä on vaan osunut tälle kesälle niin paljon ettei tuota hetkeä ole päässyt syntymään. Tosin matkan varrella ollut paljon ihania ja mukavalla tavalla jännittäviä tapahtumia, jotka ovat myös pitäneet minut liikkeessä ja pois koneen äärestä vapaa-ajalla. Nyt on minun muistiini ensimmäinen lämmin kesäaamun aamiainen nautittu omalla terassilla ja toinen, tosin vähän viileämpi menossa. Tämä hetki tuntuu enemmän kuin täydelliseltä lähteä reissulle alkukesän muistoihin.
Oslosta kodin kautta takaisin trollien maahan
Tuntuihan se kieltämättä hieman hölmöltä, että olimme juuri palanneet viikonloppureissusta Oslosta, nukkuneet kaksi yötä omassa sängyssä ja taas pakkasimme kamppeita suunnataksemme takaisin Norjaan. Reissuja ei ollut tällä kertaa kuitenkaan oikein mahdollista yhdistää, kun toinen reissu tuli a) suunnitelmiin aika nopealla aikataululla ja b) tällä toisella reissulla tarvetta oli melkoiselle tavaramäärälle sekä autolle. Mukaan lähtivät niin laskettelu-, jäätikkö-, kiipeily- , telttailu kuin polkujuoksuvarusteet. Jääraudat ja hakun hain taas näppärästi lainaan Adventure Partnersilta, joka vuokraa varusteita (myös ylävuoristokenkiä). Ne ovat itsellä ne varusteet, jotka ovat vielä vähäisemmällä käytöllä ja en ole katsonut vielä tarpeelliseksi hankkia täysin omia. Joten on mukavaa, että löytyy taho, joilta niitä voi vuokrata.
Tiistai-ilta oli ihanteellinen matkustaa Turusta Tukholmaan. Laivalla oli meidän lisäksi vain ehkä ne 500 aasialaista turistia samaan aikaan aamiaisella, mutta muuten rauhallista. En edes herännyt laivan pysähtyessä Ahvenanmaalla. Etu keskellä viikkoa matkustamisessa on myös se, että matkojen hinnat ovat viikonloppuun verrattuna myös huomattavasti edullisemmat. Vaikka ajoaikaa Tukholmasta Norjan Opplandin läänissä sijaitsevaan Lomiin kertyy taukoineen helposti 11-12 tuntia niin siitä on tullut itselle jollain tapaa rituaali osana Norjan lomailua eikä pakollinen paha päästäkseen perille kohteeseen. Ajomatkan aikana ehtii virittäytymään tunnelmaan ja vertailemaan eri huoltoasemien kahveja sekä kookoskakkujen kokoja. Ajomatkasta voi siis halutessaan tehdä osan lomaa ja pysähtyä välillä jaloittelemaan vaikka pienen lenkin verran. Ruotsin maaseutu on ihan härligt ja Norjan puolella maisema muuttuu nopeasti mäkiseksi. Vatsan pohjaa alkaa mukavasti kutkuttamaan, kun ensimmäiset lumilaikut vilahtavat horisontissa.
Tällä kertaa kaksistaan ajellessa tauot pysyivät lyhyinä ja menomatkalla emme tehneet mitään perinteestä poikkeavia pysähdyksiä. Ihan naurattaa, kun rutiinin omaisesti menimme ennen Norjan rajaa sijaitsevaan kauppakeskukseen tekemään kauppaostoksia niin löysimme itsemme syömästä lounasta samasta kahvilasta kuin ehkä noin edellisellä kahdeksalla reissulla. Ennen Lomia navigaattori kuitenkin valitsi aiemmasta poikkeavan ajoreitin, joka osoittautui alun epäröinnin jälkeen hyväksi ja maisemiltaan perusreittiä kauniimmaksi vaihtoehdoksi. Lomiin saavuimme vähän ennen iltaseitsemää ja keli oli tyypillinen sille seudulle. Pilvet ja aurinko vuorottelivat tuulen tahdittamana. Purimme autosta vain pakolliset kamat ja otimme molemmat hetken omaa aikaa lähtemällä verryttelemään ajomatkan hieman jäykistämiä jalkoja. Itse päädyin kipuamaan 400 nousumetrin verran kylän korkeinta mäkeä ylös päin. Siinä hetkessä sydän meinasi pakahtua, kun taas ymmärsin miten onnekas olinkaan päästessäni jälleen takaisin vuorien ja veden värittämiin maisemiin trollien kotiseuduille.
Ylös alas kävellen ja autolla
Yön aikana pääluku mökissämme oli lisääntynyt kahdella. Nautiskelimme hitaasta aamupalasta, tutkailimme keliä ja teimme päivän suunnitelmaa. Lomissa kävi kova tuuli ja taivaalta ripotteli välillä vettä. Ennuste näytti Hurrunganen suuntaan melko pilvistä, mutta todellisuuden näkisi vasta paikan päältä. Olin varannut seuraavan yön majoituksen vuorilta Krossbusta. Laitoimme toiveikkaina hiihtokamppeet kuntoon, pakkasimme autot ja lähdimme tekemään matkaa kohti talven ihmemaata. Missä sitten parhaimmillaan näytti tältä…
Jotunheimin puolella näkyvyyttä oli jonkin verran, mutta päästyämme virallisesti Hurrunganen puolelle voisi sanoa, että näkyvyys oli 10 cm. Turtagron hotellin aulassa sen sijaan odotti iloinen yllätys. Talven Engelbergin reissulla tapaamani norjalaishiihtäjä työskenteli siellä ja olipa mukava rupatella hetki kahvikupin ääressä. Päädyimme heittämään hiihtotoiveet tältä päivältä ja ajoimme takaisin Krossbuhun, tsekkasimme itsemme sisään tuohon viehättävään vuoristomajaan, vaihdoimme hiihtokamppeet kevyempiin ja suuntasimme takaisin alas Lomiin ansaitsemaan pizzat, jossa keli oli jo muuttunut parempaan suuntaan.
Vaikka kävely yli tuhanteen metriin teki hyvää toki hyvää päälle ja kropalle eikä maisemissakaan ollut valittamista niin illalla palattuamme pizzerian kautta Krossbuun vuoristomajan tunnelmaan kaikilla oli sama fiilis – huomenna laitettaisiin sukset jalkaan vaikka sumu kuinka yrittäisi kiusata meitä.
Paljon onnea vaan
Aamu valkeni Krossbussa iloisesti rallatellen tai siis sama melkoinen sumu. Aamiaishuoneessa kävi melkoinen kuhina. Taisimme olla ainoat ei-norjalaiset siinä tilassa. Aamussa vain valkeni myös muutama muu asia. Joukossamme oli yksi syntymäpäiväsankari, majatalo oli jo buukattu seuraavaksi yöksi täyteen ja samoin tuntui olevan myös kaikki muut majoitukset jopa alhaalla laaksossa. Yritin olla ottamatta liikaa stressiä asiasta muiden tavoin ja pistin hiihtokamppeet kasaan. Päätimme lähteä yrittämään kohti Hurrunganen puolella sijaitsevaa Lauvnostindeniä. Kuvat kertokoon kuinkas sitten kävikään, mutta kyllä, onnistuimme nauttimaan lumesta ja laulamaan Paljon onnea vaan, skoolaamaan samppanjaa retkimukeista sekä löytämään myös tyynyt pään alle. Vuorilla vietetyn päivän jälkeen toki tuntui vähän turhan suurelta kontrastilta majoittua hotelliin, jonka ympäristö oli täynnä vähän erilaista harrastajaa. Lomin kylän olivat valloittaneet osittain kauniitkin vanhat autot, mutta myös toista laitaa edustavat jenkkiautoharrastajat, joiden ajokunto olisi seuraavana päivänä vähintään kyseenalainen. Toinen vaihtoehto olisi ollut yrittää sovittautua kolmen hengen telttaan tai nukkua autossa. Halusimme kuitenkin varmistaa, että saisimme hiihtokamppeet kuivaksi seuraavan päivän isoa retkeä varten.
Iso karhu ja Team Sherparusketus
Emme olleet muuten tehneet mitään kiveen hakattuja suunnitelmia tälle reissulle. Alkujaan tarkoituksena oli suunnata Stryniin kesähiihtämään, mutta matkan varrella heräsi kutina päästä tutkimaan Hurrunganen ja Jotunheimin aluetta jos olosuhteet olisivat vain kohdallaan. Sitten iski kipinä, että jos jollekin päivälle ennuste näyttää pääasiassa kirkasta keliä, haluaisimme lähteä yrittämään Store Björnin huipulle. Tuo vuori on oikeasti ihan ison nallekarhun pään näköinen. Retkenä siihen pitää suhtautua enemmän toptur-hengessä kuin laskumielessä, koska skinnaamaan pääsee mennen tullen. Jälkeenpäin mietittynä, minun olisi pitänyt tutustua reitin profiiliin vielä tarkemmin vaikka sen löytämisessä ei todella ollut mitään ongelmaa, koska siellä meni suurimman osan matkasta melkoinen skinnaus highway ja keli ei olisi voinut olla juurikaan parempi. Henkisesti vain muutamat jyrkemmät kohdat olisivat olleet itselleni helpompia, kun niihin olisi niin sanotusti valmistautunut. Talven pehmeiden lumien skinnauksen jälkeen käännökset sohjoisella ja paikoittan kovalla jyrkällä rinteellä olivat vähän mukavuusalueen ulkopuolella, mutta onneksi aika kultaa muistot nopeasti ja kyllä lähtisin uudelleen ja kyllä haluan päästä hiihtämään lisää vastaavanlaisia mäkiä.
Edellinen päivä myös muistutti asiasta, että aurinkorasvaa ei voi laittaa ikinä liikaa ja suojakertoimissa ei kannata säästellä, edes pilvisellä säällä. Isolla Karhulla siis aurinkorasva lotisi. Vain yksi neljästä näytti normaalilta, kolme muuta olivat saaneet niin sanotun sherparusketuksen aikaan, joka tosin oli väriltään ehkä aavistuksen liian punertava.
Tässä kohtaa kaikki olivat yhtä hymyä, toki aika väsyneitä, mutta onnellisia. Reissu oli antanut jo kaiken mitä oltiin lähdetty hakemaan tai oikeastaan vielä enemmän. Mikä olisikaan kruunannut päivää paremmin kuin kylmä after-juoma ja tuoreet mansikat sekä paljaat varpaat. Lisäksi meillä oli edessä vielä yksi seikkailupäivä tällä neljän hengen tehotiimillä. Vieläkö jaksat katsoa kuvia? Toivottavasti sillä kolmas hiihtopäivä kruunasi reissun. Virallisesti Jotunheimin puolella sijaitseva Loftet tarjosi yhdistelmän kahdesta edellisestä vuoresta. Mukavaa skinnausprofiilia, puolipilvistä keliä sekä reissun parhaan laskun.
Toisten hiihtokausi loppui tähän, mutta osalla se vielä jatkui Strynin maisemissa. Nyt on kuitenkin aika lopettaa tämä tarina näihin kuviin ja tunnelmiin. Norjan seikkailut jatkuu seuraavan muisteluhetken merkeissä.
XXX
Pulina S.
Kuvat: Pauliina Sjölund, Robert Sjölund, Oili Lahdenperä ja Mikko Savolainen
Pulina S. 