Cortina Trail 2018

”Toi Cortinan 48K ja +2600 metriä, aikaa 12 tuntia, voi olla vähän tiukka tai sitten pitää alkaa treenaamaan ihan tosissaan”, olin kirjoittanut meidän Hommas UltraTrailRunners ryhmän keskusteluun 17.7.2017. Tuolloin oli kulunut vajaa kaksi vuorokautta siitä, kun olin juossut maaliin NUTS Pallas-Hetta 55K kisassa. Syksyn 2017 aikana eri vaihtoehtoja vuodelle 2018 tutkaillessa Cortina vain pysyi sitkeästi tapahtumalistan kärjessä ja 1.12.2017 naputtelin rohkeasti kisapaikka-anomusta sisään. Joulukuun 13. osoittautui todelliseksi onnen päiväksi, kun sähköpostiin tupsahti viesti Italiasta. Pian oli myös majoitus ja lennot varattu sekä luottoreissufrendimme Timi puhuttu mukaan matkaseuraksi. Perheen toiselle puoliskolle, Roopelle, kävi arpaonni Ultra Trail Lavaredolle, tuolle 120 kilometrin klassikolle Dolomiittien sylissä.

IMG_3171.JPG

Valmistautuminen

Tuo tosissaan treenaaminen unohtui aika nopeasti. Lenkillä kyllä kävin, mutta jotenkin juokseminen tuntui nihkeältä koko pitkän talven. Hyvän tuurin tuudittamana pääsin talven mittaan useamman kerran skinnailemaan vuorille niin Alpeilla kuin Norjassa. Lisäksi Etelä-Suomessakin pääsi nauttimaan maastohiihdosta pitkään ja suihkin menemään laduilla etenkin viikonloppuisin juoksemisen sijaan.

Kevään saapuessa juoksuinto oli edelleen hieman hakusessa. Jalat kiukuttelivat ja flunssaakin pukkasi. Perinteinen kisakauden avaus Bodom Trailillakin jäi välistä. Viimeiset viikot ennen lähtöä Italiaan olivat melkoista henkien taistoa ja päätin keskittyä suunnittelemaan meidän lomapäiviä juoksujen jälkeen.

Viikkoa ennen kisaa pistin kisan perumisajatukseni kuriin. Lauantaina kävin vetämässä hapokkaan mäkitreenin ja sunnuntaina suuntasin vielä Meikon poluille. Treenien välissä visualisoin etenemistäni reitillä ja pussitin geelit 11 tunnin aikatauluni mukaan. Tosin päätin, että ainoa realistinen tavoite oli päästä 12 tunnissa ehjänä maaliin. Kaikki muu olisi vain plussaa.

Viimeiset vuorokaudet ennen lähtöä

Kisaviikon alku meni töiden parissa, onneksi. Muussa tapauksessa olisin varmaan kuollut jännitykseen. Tiistaina kävin vielä kiropraktikko Anders Åkermanin käsittelyssä, joka ilmeisesti poisti ei vain jumeja kropasta vaan myös rauhoitti mielen tulevasta koitoksesta. Hän oli lähdössä myös juoksemaan Cortinaan 20 kilometrin Skyrace kisan.

Keskiviikko iltapäivänä lensimme Müncheniin ja ajoimme siitä Garmish-Partenkircheniin, missä Zugspitzen huippu loisti hienosti ilta-auringossa. Torstaiaamuna matkamme jatkui kohti Cortina D’Ampezzon kylää. Tapahtumajärjestäjä ja pääsponsori The North Face olivat selkeästi panostaneet kisatunnelman luomiseen toivottamalla kisaajat tervetulleiksi heti kylän rajalla olevissa jättijulisteissa.

Hotellimme sijaitsi aivan kylän keskustassa, noin 150 metrin päästä lähtöviivalta, sanoisin, että erittäin hyvä, jollei jopa täydellinen valinta.  Ja mikä hauska yhteensattuma, että Mikko Panula, toinen suomalaisjuoksija, tuolle 120 kilometrin matkalle, sattui majoittumaan vaimonsa Ilonan kanssa samaan hotelliin. Roope ja Mikko olivat juosseet hetken matkaa yhdessä myös NUTS Ylläs-Pallas kisassa kesällä 2017. Sovimme treffit perjantaiaamuun, joka oli myös miesten matkan, Ultra Trail Lavaredo, starttipäivä.

Torstai-iltana pakkasimme Roopen kanssa vielä kisareput ja lähdimme noutamaan kisanumeroita. Italialaiset toimitsijat syynäsivät pakolliset varusteet todella tarkkaan. Hetkellisesti meinasi myös iskeä paniikki, kun en muistanut, missä repun pieni pilli oli piilotettuna, mutta löytyihän se ja sain kisanumeroni. Tämän jälkeen suuntasimme kannustamaan ensimmäisiä Cortina Skyracen maaliintulijoita. Kaikkien yllätykseksi toisena maaliin tuolta 20 kilometrin ja 1000 nousumetrin matkalta juoksi Antti Parjanne. Kisatunnelma alkoi olemaan todella katossa koko porukalla!
Ensimmäisen illan kruunasi herkullinen illallinen Il Vizzietto di Cortina -ravintolassa.

IMG_3155

Ultra Trail Lavaredon starttipäivä

Perjantaina hotellin aamupalalla kävi melkoinen kuhina. Yritimme syödä kuitenkin rauhassa ja paljon. Pientä jännitystä oli havaittavissa. Aamupalan jälkeen päätimme lähteä katselemaan maisemia ylös Falorialle, 2123 metrin korkeuteen. Sieltä näki myös pienen pätkän meidän kaikkien kolmen juoksijan tulevaa reittiä. Perhosten määrä vatsassa alkoi lisääntyä. Dolomiitit näyttivät todella kiehtovilta, mutta samalla mietin, että olinkohan haukkaamassa liian ison palan kakkua.

IMG_3352

Päivä kului nopeasti iltaan. Saimme vielä pari kiipeily-ystävää mukaan niin sanotusti viimeiselle illalliselle. He saapuisivat seuraavana päivänä myös kannustamaan mahdollisesti minun reitin puolimatkassa olevalle huoltopisteelle. Mieli hieman rauhoittui ja ruoka maistui yllättävän hyvin. Pian istuimme hotellin aulassa tarkistamassa vielä, että 120 kilometrille suuntavien miesten osalta kaikki varusteet olivat varmasti kasassa. Samassa hotellissa muuten vain lomailevat kiinalaismummot saapuivat illalliselta ja innostuivat esittämään miehille lyhyen onnen tanssin. Harmi, ettei tätä ehditty taltioimaan, mutta ehkä se oli oikean onnen tanssin tarkoituskin.

IMG_3364

Pian kellot kilisivät ja noin 1600 valopäistä juoksijaa Roopen ja Mikon lisäksi suuntasi yön pimeyteen kohti vuoria. Palasimme hotellille. Asettelin omat kisakamppeeni mahdollisimman hyvään järjestykseen aamua varten Roopen puolelle sänkyä. En tiedä miten, mutta onnistuin ihmeen kautta nukahtamaan miesten taittaessa matkaa tähtien tuikkeessa.

fb505c68-2c08-48ee-9846-3099d6ee3fde

Cortina Trail, 48 kilometriä ja 2600+ nousumetriä

Heräsin lauantaiaamuun itsekseni vain muutaman minuutin ennen kellon soittoa. Puhelimessa odotti muutama viesti Roopelta ja Mikolta. Yö oli ollut kylmä, mutta heidän matka oli edennyt lähes suunnitelmien mukaan. Onnekseni minäkin sain seuraa aamiaiselle niin meidän omasta reissukaverista kuin Mikon vaimosta. Yritin olla kuitenkin syömättä liikaa, kun oma starttini oli jo vajaan kahden tunnin kuluttua. Tarkistin kaikki varusteet. Hieman viileästä aamusta huolimatta, päätin lähteä t-paidassa ja shortseissa matkaan. Pakollisina varusteina juoksuliiviin oli sullottu vedenpitävä kuoritakki, pitkähihainen paita sekä hanskat.

Cortinasta  Malga Travenanzesiin, 18 kilometriä ja 1100+ nousumetriä

Huh, en ollut ikinä startannut sellaisessa väkijoukossa. Suomen kisoissa lähtö tapahtui yleensä lähtöryhmittäin noin 10 minuutin välein. Täällä koko 1500 juoksijan joukko lähti samaan aikaan aamu kymmeneltä keskeltä Cortina D’Ampezzon kylää, 1224 metrin korkeudesta. Mieletön tunnelma.

IMG_3400

Pian juostiin ja yhtäkkiä tajusin, etten ollut lämmitellyt jalkojani yhtään ennen starttia. Asvaltilla juokseminen tuntui kaikkea muuta kuin hyvältä. Lisäksi tie nousi salakavalasti hieman. Totesin, että tässä kohtaa oli vielä turha kiirehtiä ja pitää oma tavoite, päästä maaliin aikarajan sisällä ehjänä, kirkkaana mielessä. Kävelin välillä ja välillä hölkkäsin.
Paikallisia oli kertynyt tien varteen kannustamaan. Lapset heittelivät meille yläfemmoja

Vihdoin kova päällysteinen tieosuus päättyi ja reissu poluilla alkoi.
Ensimmäisen kuuden kilometrin matkalla nousua kertyi noin 500 metriä. Pyrin pitämään reippaan tasaisen tahdin ilman, että sykkeet nousisivat aivan tappiin. Kello näytti melko korkeita lukemia, mutta pystyin kuitenkin hyräilemään vielä mennessäni, joten ei hätää. Ohitin alkumatkan asvaltilla mahdollisesti liian kovaa menneitä kulkijoita. Jalatkin aukesivat ja pian ensimmäinen iso nousu oli takana. Pääsin hölkkäämään. Maasto oli ihanan helppoa ja ensimmäiset pidemmät alamäet sujuivat myös mukavan rennosti, tosin kaipasin edelleen rohkeutta jyrkempien kohtien juoksemiseen. Tankkasin orjallisesti tekemäni suunnitelman mukaan.

fullsizeoutput_c91

Jotenkin ne ensimmäiset 18 kilometriä vain hurahtivat ja pian olin ensimmäisellä vesipisteellä, joka oli kyllä tarjoiluiden puolesta enemmän kuin pelkkä vesipiste. Tuossa kohtaa matkaa olimme jo käyneet kerran noin 1750 metrissä, sitten taas laskeuduttu alas noin 1500 metriin ja taas kiivetty ylös lähes 2000 metriin. Aikaa minulla oli tuohon mennyt muistaakseni 3 tuntia ja 20 minuuttia. Olin päättänyt olla pysähtymättä sen pidemmäksi aikaa kuin juomapullojen täyttäminen vaati. Jätin vain siihen mennessä kertyneet roskat roskiin, nappasin yhden banaanin palan ja jatkoin hymyissä suin kohti puolimatkan krouvia. Olin noin puolituntia tekemääni aikataulua edellä.

Malga Travenanzesista Rifugio Col Gallinaan, 6 kilometriä ja 500 nousumetriä

Kaunis Travenanzesin laakso jäi taakse ja lähdin kiipeämään kohti Forcella Col dei Boisia. Aurinko porotti täydeltä taivaalta. Pidin edelleen orjallisesti kiinni niin juotavan kuin energian nauttimisesta. Yksi ystäväni oli antanut minulle myös elektrolyyttitabletteja mukaan. Hän oli kokeillut niitä helteisellä Tukholman maratonilla suolatablettien sijaan ja tehnyt oman uuden ennätyksen tuolla ilman kramppeja. Itselläni suolatabletit eivät ole tuntuneet myöskään kovin hyvältä vaihtoehdolta ja merisuolakiteiden nauttiminen ei myöskään houkuttanut. Ei minulla varsinaisesti ollut vielä sellainen olo, että kramppeja olisi luvassa, mutta olin hikoillut sen verran, että päätin sujauttaa yhden tabletin suuhun sulamaan. Se oli myös mukavaa vaihtelua geelin sijaan.

fullsizeoutput_c95

Välillä saimme nauttia tasamaasta, mutta sitten horisontissa näkyi jälleen ylämäkeä. Nousujen jälkeen tuli toki välillä myös alamäkeä, paljon alamäkeä. Osittain myös helppoa alamäkeä, mutta oi niin petollista. Juuri sellaista kuin Pallaksen reissulla oli edellisenä kesänä ollut. Periaatteessa leveää ja helppoa baanaa, mutta täynnä ikäviä pieniä kiven murikoita, joiden kanssa sai olla tarkkana ettei nilkka pyörähdä. Pallaksen alamäen sijaan alamäki tuntui vain olevan kymmenen kertaa pidempi.

Ensin kuului ääni ja sitten se jo näkyi, puolimatkan huolto, Rifugio Col Gallina, 2055 metrin korkeudessa. Siellä odottivat myös kannustusjoukot. Juomapullojen ja pussin täyttö, roskat roskiin, vessakäynti, muutama banaani ja Ilonalta lisää aurinkorasvaa. Sain myös kuulla, että Roope ja Mikko taittoivat edelleen yhdessä matkaa. Heidän vauhti oli hieman hiipunut, mutta se nyt ehkä oli ihan ymmärrettävää. Siinä kohtaa, kun minä olin ollut liikeellä noin 5 tuntia ja edennyt 24 kilometriä, miehet olivat olleet liikkeellä noin 16 tuntia ja edenneet 81 kilometriä. Olin saapunut tuohon välietappiin edelleen hieman aika-arviotani edellä. Jouduin kuitenkin muistuttamaan itseäni, että matkaa olisi vielä toisen puoliskon verran jäljellä, joten liian pitkäksi aikaa siihen ei kannattaisi jäädä viihtymään. Huikkasin kannustajille, että ilta yhdeksältä Cortinassa nähdään ja pistin taas tossua toisen eteen.

Rifugio Col Gallinasta, Rifugio Averaun kautta Passo Giaulle, 6 kilometriä ja 550 nousumetriä

Tauon jälkeen meno tuntui leikkisältä, mutta ei pitkään, kun edessä kohosi melkoinen ylämäki. Mietin olinko kuitenkin pysähtynyt liian pitkäksi aikaa vai mistä kiikasti. Pistin toisen elektrolyyttitabletin suuhun sulamaan ja päätin, että en pysähtyisi ennen kuin mäen päällä. Ohitin muutaman tutun selän jälleen. Harmillisesti kukaan ei vaan oikein tuntunut puhuvan englantia, joten matkanteko oli siltä osin hieman yksinäistä. Täällä onneksi maisemat viihdyttivät kulkijaa niin paljon, että juttuseuran kaipuu unohtui pian. Ylämäki vain jatkui. Vilkuilin kelloa enemmän kuin alkumatkan aikana yhteensä. Yritin pitää mielen rauhallisena. Vaikka vauhtini oli hidastunut huomattavasti niin minulla oli silti ihan riittävästi aikaa ehtiä seuraavaan tarkistuspisteeseen annetussa aikarajassa.

IMG_3409

Kilometrit etenivät hitaasti, mutta varmasti. Mietin kuinka onnekas olinkaan, että sain täällä kulkea ja välillä ajatus tosin harhautui miettimään, että kuka hullu tällaisesta oikeasti nauttii. Yritin olla myös lipsumatta energian nauttimisesta, mutta huomasin, etten ollut ihan kartalla enää siitä, että olinko nauttinut juuri sen määrän geelejä kuin tuolla etapilla olisi pitänyt. Huokaisin myös helpotuksesta, että olin kuitenkin joutunut jo muutaman kerran käymään niin sanotusti puskassa pissalla, joten nestettä olin varmasti nauttinut riittävästi. Aurinko lämmitti edelleen, mutta huomasin ilman viilenevän ylöspäin noustaessa.

Rifugio Averaun huipulla odotti taas ylimääräinen yllätys. Olin ollut jo jonkin matkaa hieman kylmissäni, mutta en halunnut pysähtyä, kun olin saanut taas hyvän rytmin etenemiseen taas päälle. Tuuli puhalsi sen verran kylmästi 2413 metrin korkeudessa, että meinasin luovuttaa ja vetäistä pitkähihaisen päälle, mutta tiesin, ettei ylämäet vielä olisi tässä ja alempana oli taas lämpöisempi keli. Mutta se yllätys, italialainen huoltomies oli huomannut minun palelevan ja pakotti minut pysähtymään vielä hetkeksi sekä nauttimaan mukillisen lämmintä sitruunateetä.

IMG_3415

Saavuin Passo Giaulle kello 17:28 eli 32 minuuttia ennen cut off -aikaa. Kävin vessassa, nappasin mukillisen kokista, söin pari banaanin palaa, täytin juomapullot ja otin toiseen juomapulloon sitruunajääteetä. Jotenkin se tuntui hyvältä idealta ja varmaan olikin. Otsalampun näytettyäni pääsin jatkamaan matkaa. Maaliin olisi enää noin 17 kilometriä.

Passo Giaulta Rifugio Croda da Lagolle, 8 kilometriä ja 330 nousumetriä

Mieliala oli kyllä todella korkealla. Muutaman kerran matkan aikana oli ollut läheltä piti tilanne, että nilkka olisi pyörähtänyt, mutta ehkä olin saanut osani kiinalaismummojen esittämästä onnentanssista ja molemmista kompuroinneista selvisin pienellä säikähdyksellä. Muistuttelin itseäni jälleen ettei energian nauttimista saisi unohtaa vaikka tuntuikin ettei matkaa olisi enää paljon mitään jäljellä. Olihan sitä kuitenkin! Matka jatkui totuttuun tyyliin. Hölkkäsin ja välillä kävelin.

north-face-lavaredo-ultra-trail-2018-5593342-53095-6065

Mukavan alamäkivoittoisen polkurallattelun jälkeen oli luvassa taas yksi vaaralliseksi merkitty alamäki ja siitä selvittyäni pääsin tunkkaamaan reissun jyrkintä nousua tai siltä se ainakin tuntui.  Osa porukasta yritti ottaa ripeitä askelia ja sitten taas pysähtyivät puuskuttamaan. Itse päätin kokeilla taktiikkaa, jossa nostin aina molemmat sauvat ylemmäksi mäkeen ja punnersin tasatyönnöllä ylös. Vauhti oli kuin etanalla, mutta ainakaan liike ei pysähtänyt. Viimeisillä nousumetreillä sain mahtavat kannustukset, kun porukka huomasi, että olin ainoana suomalaisena kaikkien italialaisten keskellä. ”Eihän tuolla tytöllä edes ole kotona tällaisia mäkiä, joten hatun noston arvoinen suoritus”.

Matka eteni. Saatoin olla jo ehkä hieman väsynyt, mutta maisemat olivat vieneet jo niin mennessään etten kokenut samanlaisia väsymyksen tunteita kuin esimerkiksi Vaarojen Maratonilla vuonna 2016 oli tullut eteen. Kylmä tuuli pakotti kuitenkin pukemaan pitkähihaista päälle Forcella Giaulle nousun jälkeen. Tajusin, että kaikki isommat ylämäet olivat kyllä ohi, mutta päivä alkoi jo taittumaan iltaa kohti ja aurinko ei enää lämmittänyt kuten päivällä. Ohitin muutamia menijöitä ja muutama ohitti minut. Sitten tuli valkoinen lakana vastaan, johon oli kirjoitettu käsin tussilla, että matkaa olisi enää 10 kilometriä.

Saavuin Rifugio Croda da Lagolle kello 19:25. Totesin, että juomaa olisi riittävästi loppumatkaan, joten kävin vain vessassa. Ainakin olin onnistunut nestetankkauksessa ja ehkä muutenkin energian nauttimisessa, koska isompia hyytymisiä ei ollut tullut.

Rifugio Croda da Lagolta Cortinan kyläraitille, 10 kilometriä ja noin 850 metriä laskua

Aurinko jaksoi vielä valaista ja näytti siltä, että ehtisin maaliin ilman, että tarvitsisi viritellä otsalamppua päähän. Rifusio Croda da Lago oli jälleen sen verran kauniilla paikalla, että sinne olisi mielellään jäänyt kuvailemaan, mutta nyt oli taas parempi muistaa, että maali odotti vajaan kymmenen kilometrin päässä. Minulla oli vielä hyvät mahdollisuudet ehtiä sinne tavoitteeni puitteissa.

Ajattelin, että tästä sitä rallatellaan vain sitten alamäkeä alas ja hölkötellään  mukavasti maaliin. Todellisuus oli vähän toisenlainen, koska tuon noin 10 kilometrin aikana oli luvassa myö noin 850 metriä laskua. Se tarkoitti paikoittain todellä jyrkkiä,  pitkiä, kapeita ja osittain myös hieman ikävän liukkaita alamäkipätkiä. Etenin juuri sitä vauhtia kuin mikä hyvältä tuntui ja pidin jalat parhaani mukaan Aku Ankka -asennossa. Ja joskus nekin alamäet loppuivat, onneksi.

Ensimmäiset kyyneleet vierähtivät poskelle, kun pääsin jollekin ulkoilureitin tapaiselle hiekkabaanalle viimeiseltä jyrkältä polulta alas. Tästä ei voinut olla enää kovin pitkästi matkaa. Yritin laittaa sauvat nippuun, koska niille ei ollut enää tarvetta, mutta en halunnut pysähtyä sitä tekemään. Olinhan myös niiden kasaamista, kokoamista ja juoksuliiviin laittamista treenannut vauhdissa kotipoluilla. Nyt jostain syystä en vain saanut sauvoja nippuun heti ensimmäisellä parilla yrittämällä ja sitten totesin, että juostaan ne kädessä ennemmin kuin lennän nenälleni niiden kanssa temppuillessa.

Cortina d’Ampezzon valot alkoivat jo näkymään. Sitten tuli ensimmäinen pieni kylä vastaan. Sen asukkaat olivat tehneet oman juomapöydän vuorilta laskeutuville juoksijoille ja olisi siinä ollut suihkukin tarjolla. Olo oli epätodellinen, olisin pian maalissa, tosin hieman alkuperäisestä aikatavoitteestani myöhässä. Se ei kuitenkaan latistanut fiilistäni. Kuulin jo maalialueen kuulutukset. Sitten juoksin Cortinan kävelykadulla. Sillä samalla pätkällä, jota pitkin olimme aamulla matkaan lähteneet. Ihmiset hurrasivat ja minä hymyilin. Pian näin myös pari tuttua naamaa ja kuulin nimeni. Olin maalissa kello 21:11 ja aikaa lähdöstäni oli kulunut 11 tuntia, 9 minuuttia ja 11 sekuntia. Matkaa kertyi 48,4 kilometriä ja nousua 2618 metriä.  Jäin siis omasta arviostani 9 minuuttia, 11 sekuntia, se menee edelleen täysin onnistuneen suorituksen rajoihin.

2b369f30-b22f-4a52-ab76-c046fd9fcf3f

Kaikki maalissa

Maaliin päästyäni en tuntenut juuri väsymystä. Tarjolla oli olutta ja kaikki maaliin tulleet saivat The North Facen Cortina Trail Finisher -liivin. Päätin käydä suihkussa ja sitten menimme Ilonan ja Timin kanssa etsimään ruokapaikkaa. Päädyimme syömään pizzaa ja join ison Radlerin. Olo oli edelleen epätodellinen. Vaikka oma suoritus oli onnistunut, vielä oli jännitettävä, miten 120 kilometrin taivalta taittavien Roopen ja Mikon kävisi. Syömisen jälkeen iski väsymys. Sovimme, että Ilona herättäisi minut, kun miehet ovat lähestymässä maalia.

Siellä me sitten seisoimme, klo 01:13 hurraamassa vielä muutaman muun kanssa, kun Roope ja Mikko saapuivat jopa ihan selkein juoksuaskelin maaliin ajassa 26:08:56. Roope jäi siis omasta alkuperäisestä arviosta vain 8 minuuttia 56 sekuntia. Aika upeaa, eikö!

Kukaan ei jaksanut jäädä kovin pitkäksi aikaa hengailemaan, Lisäksi Mikolla ja Ilonalla oli aikainen aamulähtö takaisin koti-Suomeen. Me jäimme vielä Roope ja Timin kanssa palautumaan päiväksi Cortinaan ja maanantaina suuntasimme kohti Como-järveä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Miten palautuminen kisasta sitten sujui? Kerron siitä myöhemmin. Toki toivon, että se ei vaadi enempää sairastelua, jotta aikaa kirjoittamiselle löytyy. Seuraava tavoite on nimittäin jo asetettu vuodelle 2019 ja kyllä kieltämättä myös vähän kutkuttaisi päästä uudelleen Cortina Trailin poluille mukaan. Ilmoittautuminen tai arvan jättäminen alkaa 10.12.2018.

Linkki myös vuoden 2018 viralliseen kisavideoon.
Bongaa tuttu lippis.

Laitetaanko siis hakemusta sisään?

xxx Pulina S.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: