Parklife

Neljän päivän lomaan Lontoossa mahtui paljon puistoja, vähän shoppailua, ihania herkutteluhetkiä sekä sukkulointia ihmisvilinässä nähtävyydeltä toiselle. Kyllä, haluan tuonne myös vielä joskus uudestaan ja silloinkin aion ammentaa energiaa elämään puistoista.

Rivtind – sinne ja takaisin

Kävittekö huipulla, eräs hiihtoystäväni kysäisee. No emme ihan, jäimme 50 metriä topista, vastaan. Eli kävitte, hän jatkaa. Katson hetken aikaa tien toisella puolella kaukaisuudessa näkyvää Rivtindiä. Huh, me siis todella olimme siellä tai sen 50 metriä huipputörön alapuolella.

Tirsk på tirsdag

Jos olisimme tienneet mikä keli ylhäällä meitä odottaa, olisimme ehkä kääntyneet takaisin sinisen taivaan kohdalla. Toisaalta nyt on mukava muistella päivän tunnelmia mökin lämmössä.

Kun tänään lähden

"Kun tänään lähden otan mukaan mitä tarvitsen..." Tärkeämpää kuin se, että muistinko pakata juuri sen lempipaitani matkaan mukaan, on ystävät, joiden kanssa lähden tänään matkaa tekemään.

Riko rajojasi ja lähde yhteislenkille

Bodom Trail järjesti toissailtana yhteislenkin 5.5. juostavalle Bodom Night Trail -kisareitille. Niinpä minäkin päätin lähteä pitkästä aikaa ulkoiluttamaan tossujani isommassa porukassa. Samalla siitä tuli lenkki, joka sai minut rikkomaan omia rajojani monessakin mielessä, mutta joka saa minut hymyilemään entistä leveämmin vielä tänäänkin.

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑